Metallit kierrossa pienintä hippua myöten. Kaunista.
Menneessä maailmassa romu oli rumaa, likaista ja hyödytöntä. Jotain, josta täytyy päästä eroon, joka täytyi tuhota ja jonka olemassaolon haluamme unohtaa. Tänä päivänä romu on kaunista, hyödyllistä ja varjeltavaa – koska saamme louhittua siitä ihmiskunnalle ainutkertaisen arvokkaat metallit tarkasti takaisin hyötykäyttöön.
0 % jätettä, 100 % raaka-ainetta
Yhteiskunnan sähköistyminen lisää valtavasti metallimalmien ja -raaka-aineen kysyntää ja sitä kautta päästöjä ympäristöön. Ympäristökriisien syveneminen hallitsemattomaksi on todellinen uhka. Romun käsittelyn ja kierrättämisen tekniikat ovat onneksemme kehittyneet huimasti.
Oikein käsiteltynä romusissa ei ole hyödytöntä jätettä enää juuri lainkaan. Mekaanisella erottelulla on mahdollista saavuttaa jo jopa 99 % metallien talteenottoaste. Sitä kohti mekin Kajaanin Romulla olemme menossa. Me teemme kaikkemme, jotta kerran luonnosta louhitut ainutkertaisen arvokkaat metallit pysyvät kierrossa pienintäkin hippua myöten. Siten saamme maailman riittämään.
Kiertometallia saadaan valmistettua 60–95 % vähemmällä energialla verrattuna uusien, neitseellisten raaka-aineiden louhintaan luonnosta.
Kiertometallin käyttö uudessa tuotannossa vähentää päästöjä ilmakehään 80 % ja vesistöihin 76 % sekä veden kulutusta 40 %.
Kaupunkikaivostoiminta hillitsee luontokatoa. Kun raaka-aine otetaan ensisijaisesti kierrosta, tarve avata uusia metallimalmikaivoksia pienenee.
Metallin kierrättämisen ja toimitusketjujen kehittäminen ovat tärkeässä roolissa yhteiskuntamme hyvinvoinnin kasvattamisessa, riittävän omavarmuusasteen turvaamisessa ja raaka-aineriippuvuuden vähentämisessä.
Metallien kierrätys on työvoimavetoinen ala. Kierrätysasteen ja -tarkkuuden kehittyminen luo myös uusia yrityksiä ja sitä kautta työpaikkoja ihmisille.
Euroopan hiilidioksidipäästöt 10 % pienemmäksi
Ympäristöystävällistä kiertometallia romuesineistä ja -rakenteista valmistavat kaupunkaivokset auttavat terästeollisuutta pienentämään ympäristöhaittojaan ja saavuttamaan hiilineutraaliuden, joka pienentää toteutuessaan jopa kymmenisen prosenttia Euroopan hiilidioksidipäästöistä. Modernissa ekotehokkaassa yhteiskunnassa raaka-aineiden kierrosta pidetään huolta yhdessä!